Press "Enter" to skip to content

📖 13 tapaa, joilla Scrivener auttaa sinua kirjoittamaan (mutta vain yksi hinta)

Kun kirjoittamishetkistäni eniten aikaa vei eri tiedostoista asioiden etsiminen ja hyvänä kakkosena tuli satasivuisen tekstin skrollaaminen, pidin kohtuullisena hintana sijoittaa harrastukseeni 69,99 euroa. Hinta on kertamaksu eli ei esimerkiksi vuosilisenssi.

Olin kuullut Scriveneristä, sen ihanuudesta ja toisaalta monimutkaisuudesta, mutta käytännön perusteluja puolesta tai vastaan en oikein löytänyt. Koska olen muitakin ohjelmia oppinut käyttämään, päätin kokeilla. 

Scrivener on parasta, mitä kirjoittamiselleni on tapahtunut.

Ihan tekstin lopussa on affiliate-linkki, joka on merkitty tähdellä. Kerron siellä lisää, mistä on kyse, mutta ensin tapoja, joilla Scrivener auttaa sinua kirjoittamaan. Listan avulla voit myös arvioida, onko ohjelma sinua varten.

1. Scrivener sopii kirjailijoiden lisäksi podcastaajille ja bloggaajille

Scrivener on suunniteltu isojen tekstimassojen, kuten romaanikäsikirjoitusten hallintaan, mutta se on erinomainen työkalu myös lyhyemmissä kirjoituksissa. Novellit, podcastjaksot ja blogitekstit näkyvät yhdellä silmäyksellä, joten tiedät aina esimerkiksi sen, mistä aiheesta viimeisimmät julkaisusi ovat.

2. Kaikki kirjoitustyöt ovat samassa paikassa, Scrivenerissä

Mitään tekstinpätkää ei tarvitse etsiä sotkuiselta kovalevyltä kansioista ja tiedostoista, joiden nimiä ei muista. Riittää, kun avaat Scrivenerin, jossa jokaiselle blogille, podcastille ja kirjalle on oma projektinsa, joiden välillä voit liikkua kahdella hiiren napsautuksella.

3. Kaikki tiedot ovat samassa näkymässä

Voit tallentaa Scriveneriin taustamateriaalit, kuten linkit, PDF-tiedostot, kuvat, hahmojen henkilökortit ja sankarin matkat, muistiinpanot ja lähdeviitteet eli kaiken, mitä tarvitset kirjoittamisen tueksi.

4. Tallennetut tiedot löytyvät helposti

Scrivenerin näkymä on looginen ja kaikelle on suunnitellut paikat, joten aikasi ei kulu tietojen kaivamiseen. Hakutoiminto etsii varsinaisen tekstin lisäksi myös muista kohdista, kuten muistiinpanoista ja tallennetuista PDF-tiedostoista.

5. Tekstiä on kätevää siirrellä

Pienillä raahauksilla saat muutettua tekstin järjestystä, eikä mitään unohdu epähuomiossa leikepöydälle.

6. Voi tehdä rankkaa muokkausta menettämättä alkuperäistä versiota

Kun luku pitää räjäyttää, mutta vanhan tekstin tuhoaminen kirpaisee, voit näpätä kuvan tiedostosta ennen sen uudelleen kirjoittamista. Vaikka menetelmä on naamioitu kuvan ottamiseksi, teksti jää tekstimuodossa talteen kyseisen luvun kohdalle.

7. Tiedostojen poistamista ei tarvitse pelätä

Kaikki poistetut tiedostot ja kansiot säilyvät roskiksessa, ellet käy erikseen tyhjentämässä sitä. 

8. Muistiinpanot ovat oikeassa kohdassa

Voit kirjoittaa muistiinpanot sen luvun kohdalle, johon ne kuuluvat, eikä satunnaisiin tekstin väleihin tai hukkuville lappusille.

9. Työstövaiheen voi määrittää tiedosto kerrallaan

Voit merkitä tiedostoille statukset, jolloin sinun ei tarvitse yrittää muistaa, mitä kohtausta pitää vielä viilata, mihin etsiä taustatietoa ja mistä osiosta ensimmäinen versio on valmis.

10. Kokonaisuuden hahmottaminen helpottuu

Scrivenerin loogisen perusnäkymän lisäksi siinä on ominaisuuksia, kuten synopsikset ja värikoodaus, jotka auttavat sinua hahmottamaan kokonaisuuksia.

11. Synopsiksista sisällöt näkee nopsasti

Saat avattua kohtausten synopsikset auki yhteen näkymään, mikä auttaa esimerkiksi aikajanan pitämiseen loogisena.

12. Kirjanmerkki helpottaa työn jatkamista

Voit merkitä kirjanmerkillä kohdan, johon jäit, eikä orastava inspiraatio kulu etsimällä tekstistä punaista ”tähän asti tehty” -huutoa.

13. Scrivener auttaa keskittymään

Saat häivytettyä kaikki perusnäkymän ja tietokoneen hallintanamiskat, jolloin jäljelle jää vain sinä ja teksti, eikä mikään muu tietokoneella vaadi huomiotasi.

Moniko kohta kuulosti siltä, että nyt voisi olla sopiva aika hankkia harrastukseen tai työhön kunnon työkalu?

*Saat ostettua Scrivenerin Literature and Latte -sivulta. Linkin klikkaaminen ei maksa sinulle mitään, vaan avaa uuden välilehden, jolla voit tutustua tuotteeseen ja sen hintoihin. Klikkaus ei tuo minulle tuloja.

Kun olet valinnut, hankitko Scrivenerin PC:lle, Macille vai iOS-laitteelle, saat maksun jälkeen ladattua ohjelman koneellesi. Lisenssiä valitessa kannattaa huomioida, että se on vain yhdelle laitteelle eli esimerkiksi Macille ladattua ohjelmaa ei voi käyttää iOSilla ja päinvastoin.

Kun *ostat Scrivenerin tämän blogin linkin kautta, saan pienen korvauksen suosittelustani. Hinta on silti sinulle sama eli minun osuuteni maksaa Literature and Latte etkä sinä.

Pst. Voit kokeilla *Scriveneriä 30 päivää ilmaiseksi valitsemalla linkistä avautuvalla sivulla painikkeen Download free trial.

P.S. Jos tiedät tyypin, kenelle Scrivener olisi oivallinen, voit jakaa artikkelin myös hänelle.

P.P.S. Jos teksti herätti kysymyksiä tai sinulla on ehdotus blogin aiheeksi, tavoitat minut Instagramista ja Tervetuloa-sivulta löytyy sähköpostiosoitteeni.

Käytössä pääset alkuun lukemalla: 7 askelta Scrivenerin käyttöön (kuvallinen ohje suomeksi)